entä jos mä mokaan?

Edellisenä iltana olin vielä viehättävä luonnonlapsi. Sitten yhtäkkiä olinkin ärsyttävä, teennäinen pyrkyri. Ihmiset, joita en ollut koskaan eläissäni tavannut, ja jotka eivät olleet koskaan tavanneet minua, saattoivat kirjoittaa noin. Miksi? Mielessäni kävi nopeasti kysymys: entä jos sittenkin olen aivan kamala ihminen?

Kun lähtee julkisuuteen, sitä antaa itsensä alttiiksi kaikenlaiselle. Yhtäkkiä, ihmisillä on oikeus sanoa sinusta aivan mitä he lystää. Olet vapaata riistaa. Joidenkin silmissä, sinusta saattaa tulla eloton esine, jonka tunteita ei tarvitse säästellä. Selvästikin, tiedostin tämän kaiken ennen kuin lähdin mukaan The Voice of Finlandiin. Olen seurannut vastaavanlaisia kilpailuja koko pienen elämäni, sekä ottanut osaa myös joskus aiemmin. Mutta, kun eräs kommenttilaatikko itseeni liittyen pärähti etusivulleni, en edes ajatellut ennen kuin selasin sen kokonaan läpi. Sillä hetkellä, viestien sanoma pysäytti minut täysin.

Mieleeni muistui erään ihailemani suomalaisen artistin matka eräässä toisessa vastaavanlaisessa laulukilpailussa, tuolla toisella puolen maailmaa. Saara Aalto oli julkisen keskustelun kohteena koko viime syksyn, ja on varmasti vieläkin. Oli paljon ihmisiä, jotka kannustivat häntä ja iloitsivat hänen menestyksestään. Sitten oli paljon myös niitä, jotka odottivat sitä päivää, kun hän mokaisi ja joutuisi palaamaan maitojunalla takaisin Suomeen. Niin ei kuitenkaan onneksi käynyt, ja Saara todisti koko kansalle, että kun itseensä uskoo ja kun vaan tekee ahkerasti töitä, niin kaikki on mahdollista! Mutta, eletäänkö me silti yhteiskunnassa, jossa epäonnistuminen on syntiä? Onko itseensä uskominen silkkaa itserakkautta? 

Minä uskon ja edelleen toivon, että vastaus edellisiin kysymyksiin on ei. Epäonnistumisen pelko siitä huolimatta kalvaa myös monien niidenkin ihmisten takaraivoissa, jotka siellä ovat juuri ensimmäisenä osoittamssa sormeaan toista ”mokaajaa” kohti. Se on fakta, että me elämme suoritusyhteiskunnassa. Tehokkaimmat porskuttaa eteenpäin ja joidenkin rooli on jäädä sinne jalkoihin. Sellainen väkisinkin vaikuttaa ihmisten itsetuntoihin. Eikö juuri siksi, sortamisen sijaan, meidän olisi hyvä rakastaa ja tukea toisiamme? Totuushan on se, että me kaikki epäonnistutaan välillä. Kaikki, käydään elämissämme läpi sellaisia vaiketa asioita, joista voisi tehdä vaikka elokuvan. Me kaikki eletään tätä elämää itsemme kautta, ja me kaikki halutaan olla tärkeitä. Ja me kaikki ollaan tärkeitä. 

Minä olen viettänyt elämässäni monia vuosia tuijotellen peiliin ja etsien sieltä vaan niitä asioita mitä itsessäni vihaan. Minä olen vihannut itseäni! Olen ollut itseni pahin vihollinen ja antanut pelon estää tekemästä asioita ja toteuttamasta suurimpia unelmiani. Nyt kun lähdin Voiceen mukaan, päätin ohittaa juuri ne suurimmat pelkoni ja uskoa itseeni. Olen onnekas, että sain tuekseni valmentajan, joka myös uskoo minuun, sekä lähelleni ihmisiä, jotka tekee samoin.

Loppupeleissä kuitenkin se, mitä oman pään sisällä liikkuu vaikuttaa eniten. Siksi ei saa antaa ilkeiden kommenttien murtaa itseään alas. Niitä tulee ja niitä menee. Minä uskon ja tiedän, että täällä maailmassa ja täällä Suomessa on kuitenkin paljon myös niitä ihmisiä, jotka haluaa levittää ympärilleen rakkautta. Itsekin olen kilpailussa mukana juuri rakkaudesta musiikkiin. Se on tärkeintä. Ei se, että oma naamataulu saa ruutuaikaa televisiossa, vaan se, että pääsee tekemään sitä yhtä asiaa mitä eniten rakastaa; eli laulamaan. Se, että pääsee kasvamaan ihmisenä sekä artistina ja oppimaan uusia asioita alan kokeneimmilta ihmisiltä. Se, että saa koskettaa kuulijoita ja levittää ympärilleen jotain hyvää.

Tällä hetkellä olen kiitollinen. Kiitollinen, että saan olla tässä mukana. Kiitollinen, että ylipäätään olen tässä ja tuolla ulkona paistaa aurinko. Ja olenhan myös saanut osakseni paljon kannustusta ja tukea. Kuten useat artistit keitä ihailen, haluan myös itse näyttää ihmisille esimerkkiä siitä, että unelmia tulee tavoitella, eikä pelolle pidä antaa valtaa. Itseen tulee uskoa ja ei ole väärin rakastaa itseään. Elämä on paljon parempaa kun viihtyy oman pään sisällä! Mun uusi motto onkin: be gracious, be humble, be brave