aurinkolaseja ja harmaita päiviä

Mulla on aikaa!
Mitä ihmettä? Varmaankin viimeset sata vuotta mun elämästä on mennyt loputtoman kiireen keskellä. Tällä hetkellä mulla on onneksi opiskelujen suhteen menossa sellainen suhteellisen rento ajanjakso, ettei hirveästi ole mitään tekemistä. Toki on luettavaa, mutta deadlineja ei ole näköpiirissä vähään aikaan.

Tänään mulla oli ihan outo päivä. Nimittäin vapaapäivä. Mulla ei oikeastaan ollut mitään mitä ois pitänyt tehdä, eikä ketään ketä ois pitänyt nähdä. Sitten muistinkin, että HEI! Aina niinä aikoina kun oon ollut kuolemaisillani stressiin, oon luvannut itelleni, että teen kaikkia kivoja asioita kun on vapaata. Kivoja asioita, kuten päivitän tätä sivustoani!




Aurinkolaseja. 
Mä tulin vähän hulluksi eilen kun käväsin (puolivahingossa) ostoksilla. Piti hankkia vaan jotain pientä, mut saavuinkin kotiin mukanani tuhat turhaa asiaa. Oon oikeesti joku himoshoppaaja (help me!) Ironista tässä tapahtumassa on se, että ulkona alkoi pian samana päivänä sataa lunta. Huoh, mä en enää kestä tätä Suomen ilmastoa.

P.s. niille, jotka näkee mut kadulla harmaana loskapäivänä kävelemässä aurinkolasit päässä: Siksi, että huijaan itelleni olevani jossain muualla. Jossain lämpimässä, kaukana täältä kylmyydestä. Suosittelen teitäkin kokeilemaan! :-)


Viime aikoina,
on tapahtunut paljon kaikenlaista jännää. I'm still rolling on The Voice of Finland. Huomatkaa, että esiinnyn siellä jälleen TÄNÄ PERJANTAINA. (Nelonen klo 20.00) Luvassa on hermoja raastava Knockout -kierros, jossa taistellaan tuoleista. Vähän niin kuin X-Factorissa, jos olette sitä seuranneet. Sen verran voin kertoa, että laulukieli vaihtuu ja se oli elämäni jännittävin paikka so far!

Kuten lähes aina, mun elämä on tänäkin päivänä valtava kysymysmerkki.
Ihan näin ylipäänsä, kun miettii kaikkea meininkiä viime syksystä tähän hetkeen, on käsittämätöntä miten en enää tunnista itseäni samaksi tyypiksi. Siksi elokuiseksi saraksi, joka saapui muuttokuormansa kanssa tähän uuteen huoneeseen. Mukamas valmiina aikuisuuteen. No, nyt tää huone tuntuu jo vanhalta.

Kuitenkin koen, että sen myötä kun oon a.) muuttanut omilleni, b.) tavannut ihania (ja ei-niin-ihania) ihmisiä  c.) onnistunut (ja epäonnistunut) asioissa sekä  d.) lähtenyt tavoittelemaan unelmiani, niin olen oikeasti ehkä vähän aikuistunutkin. Löytänyt omaa ääntäni ja rohkaistunut!

Jotenkin tällä hetkellä on sellanen älytön nälkä ja jano päästä tekemään musiikkia ihan oikeasti (btw mulla on ihan oikeastikin nälkä, joten oispa ruokaa). Nautin kyllä yliopisto-opiskelusta, silleen terveellisissä määrin, mutta kuitenkin se mun suurin intohimo vaan on musiikki. Eikä siitä pääse yli, ali taikka ympäri.

Siksipä koenkin niiiin paljon kiitollisuutta siitä, että oon saanut olla Voicessa mukana ja päässyt sitä kautta tekemään noita juttuja. En myöskään olisi vuosi sitten osannut koskaan kuvitella, että Michael Monroesta tulee mun mentori ja sen lisäksi vielä ystävä. Ihan mieletöntä! :-)

Tällaset "sekavat" jaksot elämässä taitaa olla ihan vaan elämää aina. Anyways, tärkeetä on muistaa keskittyä asioihin yksi päivä ja yksi hetki kerrallaan. Sitä kun aina luulee tietävänsä kaiken, kunnes elämä tapahtuu. Ja se tapahtuu.

Siispä, Olavi Uusivirtaa lainaten, voisin lähteä aurinkomatkalle lähikauppaan ja hakea pizzaa!
Xoxo, Sara

entä jos mä mokaan?

Edellisenä iltana olin vielä viehättävä luonnonlapsi. Sitten yhtäkkiä olinkin ärsyttävä, teennäinen pyrkyri. Ihmiset, joita en ollut koskaan eläissäni tavannut, ja jotka eivät olleet koskaan tavanneet minua, saattoivat kirjoittaa noin. Miksi? Mielessäni kävi nopeasti kysymys: entä jos sittenkin olen aivan kamala ihminen?

Kun lähtee julkisuuteen, sitä antaa itsensä alttiiksi kaikenlaiselle. Yhtäkkiä, ihmisillä on oikeus sanoa sinusta aivan mitä he lystää. Olet vapaata riistaa. Joidenkin silmissä, sinusta saattaa tulla eloton esine, jonka tunteita ei tarvitse säästellä. Selvästikin, tiedostin tämän kaiken ennen kuin lähdin mukaan The Voice of Finlandiin. Olen seurannut vastaavanlaisia kilpailuja koko pienen elämäni, sekä ottanut osaa myös joskus aiemmin. Mutta, kun eräs kommenttilaatikko itseeni liittyen pärähti etusivulleni, en edes ajatellut ennen kuin selasin sen kokonaan läpi. Sillä hetkellä, viestien sanoma pysäytti minut täysin.

Mieleeni muistui erään ihailemani suomalaisen artistin matka eräässä toisessa vastaavanlaisessa laulukilpailussa, tuolla toisella puolen maailmaa. Saara Aalto oli julkisen keskustelun kohteena koko viime syksyn, ja on varmasti vieläkin. Oli paljon ihmisiä, jotka kannustivat häntä ja iloitsivat hänen menestyksestään. Sitten oli paljon myös niitä, jotka odottivat sitä päivää, kun hän mokaisi ja joutuisi palaamaan maitojunalla takaisin Suomeen. Niin ei kuitenkaan onneksi käynyt, ja Saara todisti koko kansalle, että kun itseensä uskoo ja kun vaan tekee ahkerasti töitä, niin kaikki on mahdollista! Mutta, eletäänkö me silti yhteiskunnassa, jossa epäonnistuminen on syntiä? Onko itseensä uskominen silkkaa itserakkautta? 

Minä uskon ja edelleen toivon, että vastaus edellisiin kysymyksiin on ei. Epäonnistumisen pelko siitä huolimatta kalvaa myös monien niidenkin ihmisten takaraivoissa, jotka siellä ovat juuri ensimmäisenä osoittamssa sormeaan toista ”mokaajaa” kohti. Se on fakta, että me elämme suoritusyhteiskunnassa. Tehokkaimmat porskuttaa eteenpäin ja joidenkin rooli on jäädä sinne jalkoihin. Sellainen väkisinkin vaikuttaa ihmisten itsetuntoihin. Eikö juuri siksi, sortamisen sijaan, meidän olisi hyvä rakastaa ja tukea toisiamme? Totuushan on se, että me kaikki epäonnistutaan välillä. Kaikki, käydään elämissämme läpi sellaisia vaiketa asioita, joista voisi tehdä vaikka elokuvan. Me kaikki eletään tätä elämää itsemme kautta, ja me kaikki halutaan olla tärkeitä. Ja me kaikki ollaan tärkeitä. 

Minä olen viettänyt elämässäni monia vuosia tuijotellen peiliin ja etsien sieltä vaan niitä asioita mitä itsessäni vihaan. Minä olen vihannut itseäni! Olen ollut itseni pahin vihollinen ja antanut pelon estää tekemästä asioita ja toteuttamasta suurimpia unelmiani. Nyt kun lähdin Voiceen mukaan, päätin ohittaa juuri ne suurimmat pelkoni ja uskoa itseeni. Olen onnekas, että sain tuekseni valmentajan, joka myös uskoo minuun, sekä lähelleni ihmisiä, jotka tekee samoin.

Loppupeleissä kuitenkin se, mitä oman pään sisällä liikkuu vaikuttaa eniten. Siksi ei saa antaa ilkeiden kommenttien murtaa itseään alas. Niitä tulee ja niitä menee. Minä uskon ja tiedän, että täällä maailmassa ja täällä Suomessa on kuitenkin paljon myös niitä ihmisiä, jotka haluaa levittää ympärilleen rakkautta. Itsekin olen kilpailussa mukana juuri rakkaudesta musiikkiin. Se on tärkeintä. Ei se, että oma naamataulu saa ruutuaikaa televisiossa, vaan se, että pääsee tekemään sitä yhtä asiaa mitä eniten rakastaa; eli laulamaan. Se, että pääsee kasvamaan ihmisenä sekä artistina ja oppimaan uusia asioita alan kokeneimmilta ihmisiltä. Se, että saa koskettaa kuulijoita ja levittää ympärilleen jotain hyvää.

Tällä hetkellä olen kiitollinen. Kiitollinen, että saan olla tässä mukana. Kiitollinen, että ylipäätään olen tässä ja tuolla ulkona paistaa aurinko. Ja olenhan myös saanut osakseni paljon kannustusta ja tukea. Kuten useat artistit keitä ihailen, haluan myös itse näyttää ihmisille esimerkkiä siitä, että unelmia tulee tavoitella, eikä pelolle pidä antaa valtaa. Itseen tulee uskoa ja ei ole väärin rakastaa itseään. Elämä on paljon parempaa kun viihtyy oman pään sisällä! Mun uusi motto onkin: be gracious, be humble, be brave. 

J U N E

Muutamat kuvat tämän kuun ajalta. Neljäntenä päivänä oli ylioppilasjuhlat, ja sitä seuraavan viikon vietin lomaillen siskoni luona.

Kerkesin jo unohtaa kaikki velvollisuudet huomatakseni vain, kuinka paljon niitä edes onkaan. Vaikka en olekaan niin sanotusti "oikeissa" töissä, niin bändin yhteyshenkilönä sekä solistina toimiminen kyllä käy aika lailla työstä. Ei se tosin haittaa, sillä on vaan ilo ja etuoikeus saada tehdä sellaista duunia mistä jopa nauttii. Nää on juuri näitä asioita, joita helposti alkaa pitämään itsestäänselvyytenä aina siihen asti, kunnes ne viedään pois. Toistaiseksi tulevaisuus näyttää kyllä ihan hyvältä, ja keikkojakin riittää. Ja jos se opiskelupaikka kanssa aukeaa, niin eihän tässä ole mitään tarvetta hätään.

Hyvää kesää kaikille, ja onnea myös muillekin valmistuneille!
Xoxo, Sara

live a little

Kuinka usein me herätäänkään siihen tunteeseen, että elämä oottaa jossain ihan muualla, kuin siellä missä me itse just sillä hetkellä ollaan.

Ei oo todellakaan helppoa elää hetkessä joka hetki, tai ottaa aina irti kaikkea kaikesta. On ihan okei joskus vaan olla odottamatta miltään yhtään mitään. Elämä ei oo aina ihmeellistä. Sellaista se on oikeestaan vaan hyvin harvoin.

Mun elämä on ollut viime aikoina täyttä opiskelun ja laiskottelun vuorottelua. Joko luen pääsykoekirjaani tai vastapainoksi katson pari jaksoa frendejä. Oikeastaan tää elämänvaihe missä nyt oon, on täysin vieras. Tuntuu hurjalta ajatella, että muutaman kuukauden päästä en tuu enää asumaan täällä. Myös se on hassua, että tällä hetkellä ei oo koulua. Ja ahdistavaa taas on se, ettei ole varmaa tietoa siitä, että tuleeko sitä nyt edes jatkossakaan olemaan. Mikään ei siis oo mitenkään varmaa. Oon pohtinut miljoona kertaa mun päätöstäni hakea yliopistoon ja välillä kyseenalaistanut sen kokonaan. Mutta toi on päätös minkä tein, ja nyt ei auta muu kun vaan mennä. Turvallista ois ollut hakea opiskelemaan musiikkia, ja kai mä sitä vielä kerkiinkin opiskella, jos tuo tie sinne ylioppineiden ihmisten maailmaan ei aukeakaan.

Onni on siellä missä me ei olla, ja mun mieli ehdottomasti halajais jonnekin ihan muualle kun tänne Kiteelle. I've had enough of this place. Vielä kaksi viikkoa puurtamista ja sitten saa onneksi levähtää kokonaiseksi kesälomaksi.

Tsempit teille kaikille, kyllä tästä selvitään :)

Xoxo, Sara

what i've been up to

Hei vaan kaikille, jotka ootte tänne jostain syystä eksyneet! Kuulumisia voisin vaikka hieman jaella.

Tässä on nyt siis meneillään valehtelematta mun elämäni kiireisin kevät. Kirjotukset oli ja meni, ja niistä selvittiin kai ihan kunniallakin. Lakki odottaa jossain kaupassa, se pitäis vielä käydä ostamassa, niin sitten on enää ylioppilasjuhlia lukuunottamatta tää lukioura loppuun taputeltu. WOHOO! Lomalla ei kuitenkaan vielä olla, sillä esimerkiksi ensi kuussa odottaa vielä laulun tasosuoritus (3/3) sekä pääsykokeet...


Musta tuntuu, että oon alkanut pikkuhiljaa oppia arvostamaan elämää uudella tavalla. Oon kyllä aika varma, että sillä mun tekemällä viimeaikaisella elämänmuutoksella on ollut aika paljon osaa tässä asiassa. Kun elämässä on merkitystä, niin sitä merkitystä ei tarvii hakea epätoivoisesti turhista paikoista. Tottakai on huonoja päiviä ja heikkoja hetkiä, mutta kokonaisuudessaan oon ollut tosi onnellinen. Ja siitä mä kiitän Jumalaa. Elämä on parempaa kun ei tarvii pelätä, ja vaikka pelkääkin, niin sen pelon rinnalla on aina toivoa jostain paremmasta ja tieto siitä, että loppupeleissä mitkään asiat ei ole yksin omissa käsissä, eikä mikään pysty murtamaan niin, ettei siitä koskaan toipuisi.

Niinä heikkoina hetkinä tieto siitä, että parempaa on edessä auttaa jaksamaan. Ilman Jeesusta mä en ois mitään. Ilman uskoani mä oisin vaan pinnallinen, epätoivoinen ja hauras ihminen. Usko ei tee musta pyhimystä. Mussa on yhä omat virheeni ja mielessä pyörii silloin tällöin muutamat epätoivoiset ajatuksetkin, mutta noi tekijät ei enää määrittele mua. Syy miks mä halusin jakaa tän teille on se, että jos siellä lukijoissa on ketään keitä edes hiukan kiinnostaa tällaiset asiat, niin sä kuulisit näistä. Mä en koskaan halua tyrkyttää uskoani kenellekkään. Mutta mä en myöskään aio vaieta siitä. Se pelasti mut, ja mä tiedän, että se voi takuulla pelastaa myös sut.

Xoxo, Sara

JANUARY 19th

H E L L O !

Mulla on liian kova nälkä, että jaksaisin kirjottaa mitään kovin syvällistä. Tai ylipäätään mitään, meen ihan just syömään. (Mahtava idea just nyt sitten toteuttaa tämä postaus). Halusin kuitenkin heittää tänne nää muutamat kuvat mitä tässä oon nyt napsinut tänään!
 

Long story short: Mulle kuuluu hyvää. Käykää tsekkaamassa tämä video tubesta, jos kiinnostaa enemmät kuulumiset :)
xoxo, sara

MIDSUMMER

Kyllä se todellinen kesäkin uskalsi näyttäytyä tossa Juhannuksen tienoilla. Silloin kyllä onneks jakso aurinko paistaa ihan urakalla ja lämpöä riitti! Tänä vuonna Juhannus meni keikkaillen, sekä viettäen aikaa kavereiden seurassa mökillä. Jenni tuli myös Kiteelle, joka oli tosi mahtavaa, sillä nykysin kun paras ystävä asuu reilun 500km päässä, kaikki hetket mitä saa viettää yhdessä on arvokkaita!

toppi & shortsit BIKBOK

Eipä tässä muuta tällä kertaa, laters!
XOXO, SARA