Idolskuplassa

IMG_1377IMG_1375
Torstaina moni teistä saattoi katsoa televisiosta Idolsin toisen LIVE-lähetyksen ja nähdä minut siellä. Televisiossa kaikki näyttää niin helpolta, koko tuon parin tunnin mittaisen ohjelman eteen tehdään kuitenkin ihan älyttömästi työtä. Saavuttiin aamulla aikaisin Barona Areenalle valmistautumaan illan esityksiin. Meidät meikattiin, hiukset laitettiin, harjoteltiin ja kaikki asiat käytiin läpi tosi tarkasti. Oli muuten siistii nähä Cheek, hillitsin kuitenkin itseni ja pysyin "ammattimaisena" kun en menny hihkuu sen luo ja pyytää nimmarii sekä yhteiskuvaa :D
IMG_7268
IMG_7273IMG_7263
Esiinnyin viimeisenä ja jännitys iski oikeestaan vasta suoran lähetyksen keskivaiheilla. Se kuitenkin laantui astuessani lavalle, silloin mua ei oikeesti jännittäny, paljoa. Yleisöä oli paljon ja pystyin erottamaan läheiseni etupenkeistä. Kameroita oli siellä täällä ja tuomarit istui tuttuun tapaan pöytänstä takana. Laulusuoritukseni jälkeen astuin etemmäs kuulemaan tuomion. Kaikki tuomarit eivät olleet vakuuttuneita esityksestäni ja tämä vähän laski varmuuttani jatkoonpääsystä. Sitten kun me kaikki lopulta seisottiin rivissä odottamassa tuloksia, ja kun vihdoin kuulin oman nimeni jatkoonpääsijöiden joukossa hämmästyin todella suuresti. Se oli ehkä yks mahtavimmista tunteista ikinä! Mua melkei rupes itkettää, koska oli vaan jotenkin tunteet pinnassa useasta syystä. Ja oli kurja heittää hyvästit edeltävällä viikolla läheiseksi tulleelle Villelle, joka joutui jättämään kisan tällä kertaa kesken.

Nyt on taas pieni paluu arkeen tuolta musiikin ihmemaasta. Oon niin onnellinen, että oon jo tässä kymmenen parhaan joukossa. Tää on niin harvinainen mahdollisuus, että haluun ottaa tästä kaiken irti mitä vaan saa! Nyt on aika kuitenkin hetkeksi vähän keskittyä kouluun, ennen kun taas ens viikon lopulla meen kattomaan toisen ryhmän liveä ja sen jälkeen alkaakin uusi viikko Idols-talossa. Uudet biisit, uusi teema ja tällä kertaa parempi suoritus. En saanu näytettyy itestäni kaikkea vielä tässä ekassa livessä, suomen kieli ei ehkä ole se mun vahvin ala. Nyt kun on kyse kansainvälisistä hiteistä niin ollaan jo lähempänä sitä mitä voisin kutsua omaksi
jutukseni :)

JA ISO KIITOS kaikille äänestäneille ja tsemppareille! <3 Ilman teitä en olis tässä :)
Xoxo, Sara

75 kommenttia:

  1. Oot vaa niin paras tos idolsis ja oon aina ollu sellai et Sara ei saa tippuu ! ja sit oon pomppinu kattoo asti suunnillee ku oot aina päässy jatkoo ! Jatka samaa mallii ja oo vaa oma ittes ni pääset vielä pidemmälle ! :) tsemii !! :3

    VastaaPoista
  2. Isoin ongelma mun mielestä oli aika kankea lavaesiintyminen ja sen yhdistäminen biisin sanoihin.
    Oot kuitenkin mun suurin voittajasuosikki, eikä se tuu muuttumaan!
    Oot paras!
    t. JR

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. jaa a, ikävä kuulla, mutta kiitos ? :D

      Poista
    2. Kankeudesta ei tietookaan, oli kyllä sulavaa ja kaunista koko esitys. Tsemii Sara, saat ääneni :)

      Poista
    3. Sara on syntynyt ihan selvästi laulajaksi ja esiintymään suurilla lavoilla ! :) t. ihailijasi

      Poista
  3. oli aivan upea esitys !!(: miinuksena voisin ehkä sanoo et laulat ehkä paremmin ku vedät korkeemmalta ja englanniksi, mutta olit aivan ihana ja osasit esiintyä upeasti, pääset vielä pitkälle !♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. kiitos!! suomen kieli ei oo meikäläisen juttu vaa just nimen omaan toi mitä sanoit :)

      Poista
  4. Olit upea , sinusta tosiaankin paistoi Jussi 69 mukaillen halu tehdä musiikkia jne. Osaat ottaa lavan haltuun ja sul on makee viba äänessäs. Onnea jatkopaikasta ja tsemppaan sua täysillä ens kerralla. Oot ehdoton suosikkini ! :)

    VastaaPoista
  5. Sara, onnea !! Oot paras edelleenkin. Erotut kaikin tavoin eduksesi joukosta ! Ole ehdottomasti oma ittes. Se aitous ja luonnollinen esiintyminen lavalla ja muuallakin on sun valttikortteja. Tsemit !!

    VastaaPoista
  6. Oot paras ! :-) onko sua muuten vielä tunnistettu kaduilla, ton idolsin takia? Onko joku pyytäny nimmaria tai yhteiskuvaa? Jos vielä ei, niin ihan varmasti pian se alkaa ;-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. haha yks sulonen pikkutyttö tuli kerran pyytää nimmarii ja kaks nuorempaa tyttöö pyys yhtärii. tuntuu ihan hullulta jo toi, mut kai on jotkut ihmiset tunnistanukki :)

      Poista
  7. Oot ehdottomasti mun suosikki idolsissa! :) ihana seurata tuommoista tyttöä johon voi samaistua ja joka kuitenkin noin nuorena toteuttaa unelmiaan! Ja jännitettyä tuli liven edetessä sun puolesta! Haluaisin kysyä et mistä sait semmotteen itsevarmuuden lähteä tuonne ja sellailla että oon tarpeeks hyvä ja osaan laulaa niin hyvin et tuun pärjäämään tuolla? Jatka samaan malliin! :)T. Itsekin idolsia miettinyt :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. tosi kiva kuulla!:) oon aina unelmoinu tästä ja oon vaan sitä mieltä ettei ikä oo este toteuttaa unelmiaan ja kaikki hyvä palaute sekä usko itseensä tuo tietenkin sitä itsevarmuutta. idols on tosi mahtava kokemus, mut siinä voi joutuu tyrmätyks joten kantsii miettii onko valmis sellaseen ennen kun siihen mukaan lähtee :)

      Poista
  8. Muistan hyvin sen pikkutytön joka vieraili aikoinaan meidän tytön luona palomäentiellä, sanoit jo silloin että sinun haaveesi on olla joskus Idolsissa ja nythän sie siellä olet :) Oot ihan yhtä hurmaava edelleen, jatka samaan malliin, aina lähtee ääni sinulle meidän perheeltä :)

    VastaaPoista
  9. Moikka Sara!
    Olet kaikinpuolin kaunis!
    Ja sinä osaat, se vaan on löydettävä! Enemmän biiseihin sisään niin se on siinä! Nyt kannattaa käyttää kaikki ammattiapu mitä on saatavilla, olet jo niin lähellä menestystä.
    Olet nuori, kuulet sitä varmaan paljon, ja käsittelet asioita mitä monenkaan ei koskaan tarvitse käsitellä, kuten julkisuus.... Hienosti handlaat!
    Me kannustetaan sinnuu ♥
    Päpsä

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. kiitos! paljon asioita tapahtuu ja opin koko ajan lisää :)

      Poista
  10. Onnee sulle älyttömän paljon:)! Jännitti hirveesti kattoo ku olit rivissi 3 vikan joukossa:D! Mut huh helpotus pääsit jatkoon! Jatkan kyllä äänestämistä ihan loppuun saakka:)

    VastaaPoista
  11. Sulla on nätti ääni, mutta monet teistä valitsee aivan vääriä lauluja. Mieti tarkemmin jatkossa lauluvalintoja, sillä kuulostit tuolla livessä aika hirveeltä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. tuoki varmaa oli aika helppoo tulla sanoo anonyyminä, eikös :)!

      Poista
    2. Anonyyminä on todellakin helppo laukoo päin pläsiä, kuten toi edellinen teki. Se on sitä kuuluista kateutta. So what, anna palaa ! Oot superia, eikä super kuulosta ikinä hirveeltä., vaan kauniilta !

      Poista
  12. SARA SÄ OOT NIIN PARAS MÄ LUPAAN AINA KANNUSTAA SUA PIKKUNEN <3

    VastaaPoista
  13. Wau tää sun blogi on ihana! :-) Ei vaan sen takia että oot Idolsissa, osaat kuvata ihan tajuttoman hyvin ja oot tosi symppiksen olonen! :-) <3 Liityin lukijaksi!

    VastaaPoista
  14. heii saako sulle tulla jutteleen jossakin ?:) tsemppii kisaan ja aivan ihana tää sun blogi !

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. mulle saa tulla juttelee kikissä, mut pakko myöntää et oon aika laiska chattailee :s

      Poista
  15. Sullon vaan niin ihana ääni! Ootan jo sun seuraavaa esitystä, kun pääsee kuulee vähän enemmän sun omaa juttuus. ;) Ainut, että voisit lavalla vähän enemmän heittäytyä tai sillee tieks?:D Mutta ihana oot ja sinä ja Jose ootte ehdottomasti mun lemppareita!♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. kiitos! koko ajan opin lisää ja tiedän kyllä missä on parantamisen varaa ja parhaani teen :)

      Poista
  16. Oot mun ehdoton suosikki seuraavaksi idolsiksi, joten varma ääni lähtee täältä. Sus on sitä jotain, aito, rohkee ja sellainen vilkas, ihan isosilmäinen tyttö. Osaat myös esiintyä julkisuudessa ! :9

    VastaaPoista
  17. Laula joku hidas bieberin laulu! Niissä on niin kauniit sanat ja mun mielestä vois sopia sulle! :) paljon onnea kun olet päässyt näin pitkälle!! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. pistetäämpä harkintaan, kaikennäköstä ois kiva laulaa, mutta sen oikean biisin löytäminen on joskus sit vähä haastavampaa, mut kiitoksia :)

      Poista
  18. Oot taitava laulaja! Kannattaa ottaa myös negatiivinen palaute rakentavana! Tsemppiä ens torstaihin, oot hyvä! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. kiitos! :) totta kai otan rakentavan kritiikin rakentavana

      Poista
  19. oot mahtava laulaja ja ihanan aito persoona, tsemppii tosi paljon jatkoon :3

    VastaaPoista
  20. Sara, oot sähäkkä mimmi ja sul on todella upee ääni. Varma ääni täältä, oot mun suosikki :)

    VastaaPoista
  21. Hei Sara. Ääneni lähtee tietty sinulle, koska itse olen ex-kotipaikkakuntalaisesi:) ja sukua asuu siellä edelleen. Mutta MUISTA: ota kaikki palaute AINA opetuksena. Äläkä koskaan aliarvioi Idols tuomarien palautetta, never. Ko tuomarit on tällä kaudella ihan huippuja ja he kyllä tietävät ja osaavat asiansa. He eivät kiusaa ketään ja varmasti palaute tulee juuri niistä asioista mistä kuuluukin. Yhdyn heidän viime viikon kommentteihin esim sinun esityksestä ja kappalevalinnastasi. t Maria

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. heipä hei :) kiitoskia paljon äänestäsi! en aliarvioi tuomareiden palautetta, mutta pidän kuitenkin oman linjani ja viime kädessä kysyn itseltäni mikä biisi ja millainen tyyli tuntuu oikealta, tässä tulee paljon kerralla ja koitan oppia kaiken minkä vaan voin!

      Poista
  22. sara tässä sulle vinkki: kuten ite sanoitkin, sulle sopii huomattavasti paljon paremmin englanninkieliset biisit, joten toivonkin että laulasit ens kerralla ja muutenkin jatkossa englanniks :) oot mun suosikki. oot varmaan valinnut jo biisin seuraavalle kerralle mut mun ehdotus olis hallelujah :3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. ens viikolla esitetäänkin kansainvälisiä hittejä eli englannin kielellä pääsee laulamaan :) biisi on jo valittu ja se tulee julki ensi viikolla. hallelujah on tosi mahtava ja oon laulanukki sitä joskus!

      Poista
  23. Sara toivon sulle voitokasta jatkoa idolskisassa, äänesi sopii varmaan herkille ja voimakkaille biiseille. sullahan on hyvä lavaesiintyminen ja olet huisin rohkea. Tsemii -:)

    VastaaPoista
  24. Moi Sara, olet suosikkini idolsissa ja tää blogi on mahtava. Sul on paljon lahjoja. Jänskää huomata , et vastaat todella sitä samaa Saraa telkkarissa, joka bloggaa täällä. Pirteä, kaunis , ihanat silmät ja hiukset. Siis oot kaunis sisältä ja ulkoa. Laulat mahtipontisesti ja herkästi tarvittaessa. Toivon, et pääset vielä näyttää monipuolisuutesi. Varma ääni sulle. t. John

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. todella ihana kommentti :) ihanaa että aitouteni välittyy ja toivottavasti ensi livessä sitten pääsen näyttämään parhaat puoleni! kiitos :)

      Poista
  25. Hei Sara, onks niin, että teidän ei ihan tarkalleen anneta valita biisiä, jonka esitätte ja onks siel määritelty myös, et pitää olla sekä suomalaista et kansainvälistä? Tietty suomalaiset haluukin kuulla suomenkielistä, kaikki ei osaa edes englantia. Oot ollut tähän saakka todella huippuhyyvä. Jussi 69 oli oikeessa viime palautteessaan, oot lahjakas, rakastat musiikki (se näkyy) ja osaat ottaa yleisön. Nyt tsemii, Täältä varmat äänet just sulle, ei muille ! t. Janika

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. meillä on joka viikolle oma teema jonka mukaan biisit valitaan, en voi kertoa varmaankaan julikisesti millä politiikalla biisit kullekin valitaan, mutta saan vaikuttaa itse valintaan aika paljon. kiitos paljon rohkaisusta ja äänestäsi! :)

      Poista
  26. Oot kyllä niin ihana ja sul on upee ääni!! Huomenna Biisin vedit hyvin!!

    VastaaPoista
  27. Oi, ihana blogi sinulla! Bloggaajana on aina ihana yllätys löytää uutta luettavaa! Lisäksi sulla on varmaan maailman kauneimmat kasvot :-)

    Oot ollut myös mun suosikki jo ohjelman alusta alkaen, mutta mun on pakko olla samaa mieltä parin muun kommentoijan kanssa (silläkin uhalla että pilkka osuu omaan nilkkaan) siitä, että kannattaa oikeasti ottaa vastaan myös negatiivista palautetta - niin ainakin niiltä tuomareilta. Itselleni jäi ainakin paha maku suuhun, kun olkoonkin upean esityksen jälkeen viittasit kintaalla (vai peräti buuasit) ammattilaisten kommenteille - jotka eivät edes olleet mitään murskaavia. Tuntui vähän, että se söpö tyttö näytti yhtäkkiä keskaria, ja valitettavasti sillä kerralla ääni jäi juuri sen vuoksi tulematta. Tuomarit lienevät siellä juuri tuomarointia varten. Puolustellen tai ainakin vastustellen olet suhtautunut rakentavaan palautteeseen esimerkiksi biisivalinnasta täällä blogissakin. Muista nöyryys!

    Niin tai näin, älä ole toiste koppava, sillä muuten hurmaava kuva - joka ainakin mulle susta on ohjelman myötä rakentunut - murtuu kyllä kertalaakista. Lykkyä pyttyyn ensi torstaille! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. mä otan parhaani mukaan sitä palautetta vastaan, on aika helppoa tulla sanomaan toiselle sivusta, kun itse ei asioita koe samalla tavalla. buuasin laurille, koska hän sanoi ettei mahtipontiset balladit ehkä ole se mun juttu, no itse olen asiasta tääysin eri mieltä.

      kiitos kuitenkin ! :) pidän puoleni ja olen oma itseni

      Poista
    2. Mun mielestä Sara ei ollut koppava, vaan osoittanut tietävänsä mitä tahtoo tehdä. Oikeesti viime kerrallahan Lauri just sanoi Nicolalle, et älä kuuntele mua äläkä muitakaan , vaan itseäsi, koska Nicola "kuunteli ja totteli" ja sit vaan se ei ollutkaan sen oma juttu. Aika kummaa jättää äänestämättä rohkean ja tosi loistavan laulajan puolesta. Mä ainakin pysyn uskollisena loppuun asti, uskon Saran kykyyn laulaa monenlaisia biisejä tulevaisuudessa. Lisäksi hänellä on eniten täs porukassa kykyä ottaa lava haltuun, vaikkei biisivalinta olis ollut ihan se oma juttu, niin ja tulkintaa ei oo puuttunut. Pää pystyyn Sara, neuvojia riittää kyllä tällä alalla (kokemusta on), kuuntele itseäsi ja jos sulla on yksikin hyvä ammattilainen, niin jees!! Äänestän ens torstaina sut jatkoon, koska haluaisin susta seuraavan Idolsin Suomeen. Oot mahtava !:) t.Jonne

      Poista
    3. oii kiitos rohkaisusta, kiitos kiitos kiitos! :)

      Poista
  28. Upee mimmi, joka rohkeasti on oma itsensä ja tietää mitä tahtoo. Uskon, et pääset pitkälle, et oo mikään nössö:) t.Jussi

    VastaaPoista
  29. Täällä yks musiikin alalla jo aika pitkään ketkuillut haluaa toivottaa sulle tsemii tähän viikkoon Nauti kaikesta, olet päässyt jo niin pitkälle ja ihan omilla kyvyilläsi ja persoonallasi. Seurailen näitä musakilpailuja, ne on ihan hyvä ponnahduslauta eteenpäin musauralle, jos sinne aikoo. Tarvitaan paljon lujaa tahtoa, työtä, myöskin kritiikkiä (joka ei aina ole edes asiallista) joutuu sietämään. Olet landetiimin nuorin, mut paras lavalla, paras laulajana, sulla on persoonallisin ääni. Sä vangitset kuulijan. Et ole tusinatyyppi. Usko itseesi ja muista, et meitä on iso joukko täällä ruudun toisella puolella, jotka rakastaa sun esiintymistä Anna noiden tähtisilmiesi loistaa ja näytä, että nautit esiintymisestä. t. yx muusikko

    VastaaPoista
  30. Sara, panin merkille sun mahtavan äänesi ja lavaesiintymisen jo koelauluissa. Tulkitsit aivan huippu hyvin Whitney Houstonia ja toisaalta herkkää Johanna Kurkelaa. Teit niistä kuitenkin omannäköisesi. Mielenkiintoni heräsi ja siksipä olen seurannut sua koko kilpailun ajan. Olet aivan omaa luokkaasi. Olet artisti, et vain yhden hitin tyttö. Harmi, että tuomaristossa ei ole varsinaista laulun asiantuntijaa, sen huomaa useimmiten siitä, että he eivät huomaa toisten laulajien epävireisyyttä. Uskon vahvasti ja toivon, että kansa bongaa sun kyvyt, jokatapauksessa tulet menemään elämässäsi pitkälle musiikkialalla, laulajana. Se on kovaa duunia ja ala on armoton, mutta sinusta taitaa löytyä sisua ja sinnikkyyttä ja olet aivan huippulahjakas, laulat niin puhtaasti ja soinnukkaasti. Nyt vain hymyä huleen ja anna noiden kauniiden silmiesi säihkyä aina tänne kotisohville saakka. Olet mun idoli. En viitsinyt kirjautua, koska mut tuntee liiankin moni musikin alalla työskentelevä, joten näin ! Menestystä juuri sinulle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. voi eii! kiitos kauheesti :) ihana kannustus ja en osaa ku vaa kiittää!

      Poista
    2. Lauri kyllä tietää mistä puhuu, mutta on vähän huono ilmaisemaan itseään.. :D t. Eri ano

      Poista
  31. Hei Sara, olet todellakin artisti. Mua joskus ärsyttää, kun niin paljon puhutaan Didistä. On vaan yks Didi ja yks Sara. Molemmat ootte omalla tavallanne loistavia. Ja sen Alman, sry vaan, mut ei tuu pärjää kovin pitkälle. Hiukset voi kuka tahansa värjätä pinkiksi ja äänihuulensa rikkoo käheeksi. Ok, ei kuulu mulle. Sä oot ilmeisesti ottanut laulutunteja, se kuuluu äänen käytöstä. Oot ihan paras. Jos et pääse jatkoon, revin pelihousuni, vaikkei mulla sellasii ookaan, mut heitän kitarani mettään tai jotain :D t. Tomi

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. oot ihan oikeessa, ei oo kyl kiva ku jotkut vertaa diandraan, hän on omaa luokkaansa ja mä olen sara :D kiitos paljon kannustuksesta!! :)

      Poista
  32. Sara oot Stara jo nyt. Fanitan sua täysillä !:)

    VastaaPoista
  33. Sara oot ihana Idolsissa! Pakko kysyä et mistä sun tää mekko mikä sulla oli live lähetykses? Aivan ihana :)

    VastaaPoista
  34. Ihana Blogi,Kuvat ja mahtavasti laulettu Idolsissa :) kannustin, äänestin ja olin koko ajan sun puolella. :)

    VastaaPoista
  35. Ihana Blogi,Kuvat ja mahtavasti laulettu Idolsissa ;) Kannustin, Äänestin ja olin koko ajan sun puolella :) oot vaan niin hyvä laulaa ja kaunis :D

    VastaaPoista

Jokainen sana on tärkeä ♥
/Kamera: Canon EOS 600D
/Objektiivi(t): Canon EF-S 18-55mm & 50mm f/1.8