be so good they can't ignore you


En tiiä yhtään mistä pitäis kirjottaa. Just nyt istun junassa matkalla Helsinkiin. Tällä hetkellä suurena tavoitteena on tervehtyminen. Eilen kävin lääkärissä ja sain kyllä kunnon lääkkeet tän poskiontelontulehduksen sun muun kipeyden kitkemiseksi. Eli eiköhän tästä siis selvitä!

Viime torstaista jäi ihan hyvät fiilikset, tein parhaani siinä tilassa missä olin, eli kipeänä. Se kyllä vähän vaikutti laulusuoritukseen, mutta hyvällä mielellä jatketaan ja oon vaan niiiiiiiin onnellinen, että pääsin jatkoon! Kiitoksia siis suuresti kaikille äänestäneille.
Huomenna tää Idolsrumba taas jatkuu, jihii! :-) Torstaina on Live, jossa me kaikki seitsemän kilpailijaa esiinnytään. Kolme meistä tippuu ja jatkoon pääsee vain neljä semifinalistia. Taisin viimeksikin kirjoittaa näin: mutta toivon sydämeni pohjasta, että pääsen jatkoon!
1775384
Ja teitä kannustajia en voi ikinä vaan kiittää liikaa. Joskus tuntuu, että pelkän kiitoksen sanominen on mitätöntä, mutta en oikein osaa muuta, joten KIITOS! Ja oon pohtinut itsekin sitä, että tää miun blogi on muuttunut varmaan aika lailla viime aikoina, mutta niin on tietty miun elämäkin. En kerkiä enää niin usein kuvailemaan, joten toivon, että ymmärrätte miksi postaukset on yleensä niin kuvattomia tai miksi niitä postauksia ylipäätään tulee niin harvoin. Teen kuitenkin parhaani tän blogin hengissä pitämiseen ja täähän on miulle niin tärkee asia, että en osais elää ilman blogiani, enkä teitä lukijoita :-)

P.S. Äänestys on taas käynnissä, jos haluatte miut jatkoon niin tekstatkaa "12" numeroon 17225. 
Xoxo, Sara

45 kommenttia:

  1. Olet todella ihana ja niin lahjakas! Tsemppiä! <3 :)

    VastaaPoista
  2. voi ihana sara <3 Kyl sul on jo suomi voitettu puolelle sun ihanalla äänellä ja persoonallisuudella<3

    VastaaPoista
  3. Oli kiva olla kattomas sua torstaina:) Olit taas jälleen paras<3 Koita parantua ja tsemppii ihan sikana torstaille:)

    VastaaPoista
  4. Hurjasti tsemppiä! Toivottavasti pääset jatkoon! ♥

    VastaaPoista
  5. Äänestän vain sua. Uskomattoman ihana olit viimeks kaikin tavoin. Odotan vain seuraavaa esitystäsi ja toivotaan, et oot ihan terveenä :)

    VastaaPoista
  6. Oon seurannu sun blogia jo paljon ennen sun Idols-menestymistäki enkä voi muutaku sanoo et oon oudol taval tosi ylpee susta vaikken oo sua koskaa tavannukkaa ! Jatka samaan malliin :-) !

    http://learnfromyesterday-rio.blogspot.fi

    VastaaPoista
  7. Luen sun postauksia innolla ja ymmärrän, et mistäs muusta meille kertoisit. Elät suurta unelmaasi. Toivon sulle pikaist parantumist ja menestystä,eli voittoa. oot kyllä aivan paras laulaja ja kaikkein kaunein. Ihanat noi silmät. Vois tuijottaa niitä koko seuraavan yön;) Äänestin jo ja lisää tulee ääniä :)

    VastaaPoista
  8. Oon niin onnellinen sun puolesta :") vedit todella hyvin vaikka sairaana olitkin, ja ansaitsit kyllä jatkopaikan! Toivon sulle onnea ja menestystä kisaan! Toivon todella että voitat :)

    VastaaPoista
  9. Kolme tippuu :-o ?? Sara tsemppii ihan hurjasti!!! Ansaitset päästä jatkoon, oot niin hyvä laulamaa :-)

    VastaaPoista
  10. Voi, että oli niin kiva kirjotus ja kaikkiaan oot ihana!<3 :)

    VastaaPoista
  11. voi oot niin kaunis! :) ja tsemppiä idolsissa, oot hyvä laulamaan!

    VastaaPoista
  12. Olet ehdottomasti suosikkini idolsissa, tsemppiä sulle kauheesti! :)

    VastaaPoista
  13. Oot ihan mahtava. Vaikka en oo sua tavannut, vaikutat tosi aidolta ja empaattiselta. Olen aivan ihastunut myös sun upeaan lauluääneesi. Ehdottomasti taitavin koko porukassa, mahti saundi äänessä. Äänestän sua ja aion lukea sun postauksia loppuelämäni;)

    VastaaPoista
  14. Voiks joku olla noin ihastuttavan kaunis ja vielä laulaakin noin upeesti. Maailma odottaa sua Sara :)

    VastaaPoista
  15. Moi Sara! Huomasin just, et telkkarista tulee tänään ohjelmaa idolsist. Kattelen sen vaan sun takia. Oot ihana :)

    VastaaPoista
  16. Sara, sä vaan kaunistut. Oot tossa kuvassa jotenkin niin levollinen ja susta säteilee sisäinen kauneus :) Tsemppiä torstaihin!<3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mitä on sisäinen kauneus? Kauniin ruskea ja kimmoisa maksa? Tasaisen harmaa ja pyöreä umpisuoli? :P

      Poista
  17. Jos joskus tulee maholisuus itse valita kappale nii ois tosi ihana jos laulaisit zara larsonin -uncover :3
    Oot laulanu tosi hyvin tsemppiä jatkoon!<3

    VastaaPoista
  18. Onko tuo äänestys numero aina sama? Ajattelin laittaa sulle vähä ääniä kaunokainen :)!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Anonyymi, on se sama :) t. toinen Ano

      Poista
  19. OIII!!! ONNEKSI OLKOON SEMIFINAALEIHIIIIN!! MAHTAVAA!!

    VastaaPoista
  20. Onnee tosi paljon semifinaalipaikasta! Vedit Celine Dionia älyttömän hyvin vaik tuomarit sua mollaski. Pidä lippu korkeella, oot mahtava :)

    VastaaPoista
  21. sä pääsit jatkoon !! Ja lontoosee ! Onnnee iha hirveesti, vedit tosi hyvin ! Keep going girl !! :)

    VastaaPoista
  22. Sara, sää lauloit niin mielettömän kauniisti tänään!

    VastaaPoista
  23. Sara sä vedit älyttömän hyvin ton my heart will go onin!! Sä todellaki ansaitset ton semifinaalipaikkas :) mä sain ihan kauheet kylmät väreet ton sun vedon aikana ja oon nii fiiliksissä et sä pääsit jatkoon.

    P.S. Oon lukenu sun blogia jo varmaa yli puol vuotta ja voisin tähän sun idols hehkutuksen lisäks myös vähä hehkuttaa sitä mite hyvä kirjottaja ja valokuvaaja sä oot. Sun postauksia on aina ilo lukee ja mä en voi muuta ku vaa ihastella sun lahjakkuutta :)

    VastaaPoista
  24. Voi että olin niin onnellinen kun pääsit jatkoon! Kyyneleet melkeen tuli silmiin sun kaunista laulua kuunnellessa. Oon tosi ylpee susta Sara :) Oon seurannut sun blogia jo kauan ja siks tuntuu iha ku tuntisin sut. Oon antanu sulle jo yhteensä ainaki 10 ääntä heheh :D Oot paras, toivottavasti voitat♥♥♥

    VastaaPoista
  25. Hahah olit nii hyvä ku olit vaa sillee MITÄ :D:D:D yllätyin itekki ku alma tippu mutta kannatin koko ajan sua :) sulla on sun lukijat tukena♥ :)

    VastaaPoista
  26. Sara, oot mielettömän kaunis ja suloinen! Laulat kuin enkeli!

    VastaaPoista
  27. tosi hyvin sopii sulle ja tän iltaseen esitykseen tuo "be so good they can't ignore you" :) oot paras pus♥

    VastaaPoista
  28. Oot kyl kaunis ja laulat nätisti :))

    mut apua ku näytät aina pelokkaalta ja surulliselta ku saat tuomareitte kommentit !! :D

    VastaaPoista
  29. Nyt täytyi kyllä rynnätä kommentoimaan. Järkyttävän paljon onnea semifinaalipaikasta! Olin ihan varma siinä vaiheessa, kun teitä oli enää kaksi odottelemassa, että sä menet jatkoon! Huippua! Nauttikaa Lontoon-reissusta :)

    VastaaPoista
  30. Daaamn olit mahtava tänään!!!!! <3

    VastaaPoista
  31. Onnea jatkoonpääsystä ja hyvää Lontoon reissua!!:)) hauskaa katsottavaa sun reaktio jatkoonpäästyäsi.. ;)

    VastaaPoista
  32. Sara!!!<3<3<3<3<3<3<3 Love you :) Oot paras Idolsissa ja onnee semifinaalipaikasta! Aivan äärettömän hieno veto se My heart will go on. Tuli kyyneleet silmiin kun kuuntelin sitä! Oot kaunis, ihana, suloinen ja paras!! Sä oot mun esikuva. Toivottavasti luet tämän ja ehkä jopa vastaat<3<3<3<3<3<3<3<3<3<3

    VastaaPoista
  33. Oot nii ihana ja kaunis!!! <3 Sul on tosi hyvä ääni, mä kannustan sua idolsissa :)

    VastaaPoista
  34. Oon samaa mieltä että jos saat valita laulun itse ni valitse zara larssonin uncover se on ihana laulu :D

    VastaaPoista
  35. Hui oon aina salaa oon unelmoinut että joku päivä uskaltaisin mennä Idolsin koelauluihin:D Oot tosi rohkea kun jo 16 vuotiaana osallistuit! Oon tällähetkellä USAssa joten en oo voinut seurata tän vuoden kautta muutakuin youtubesta, mutta oon kattonut kaikki live-esitykset tähän asti. Lauloit My Heart Will Go On in toosi kauniisti! Hirveesti tsemppiä :)

    VastaaPoista
  36. Hyvää joulukuuta ja voimia Idolsin loppukisoihin! :-)

    VastaaPoista
  37. Onnea Idols-kisassa menestymisestä ja tsemppiä jatkoon! :-)

    VastaaPoista
  38. Sara haluun sanoo sulle, oot mun ehdoton lemppari Idolsissa <3! Joka kerta on lähteny äänet sun suuntaan, oot aivan mieletön laulaja, jolla on mielettömän upea ääni ! jatka samaa mallii ja tsemppiä !!!

    -Janna

    VastaaPoista
  39. Tota noi,en ite oo mikää mailmanluokan artisti mutta sä sara voisit liikkua tavallaa enemmän siellä lavalla,kokeile jotain ennenku meet lavalle,esim hyvä esimerkki on tossa duran duran kappaleessa ja tossa my heart will go on,kun sä niinku eläydyt siihen musiikkiin ihan täysillä,ei siinä mitää,todella hyvin pärjätty idolsissa.

    VastaaPoista
  40. Ei tieteskää oo tarkotus loukata millää tavalla mutta kahen viimesimmän esityksen eleet on olleet tähän asti kaikista parhaita,toisaalta ei näissä muissakaa mitää vikaa oo,jatka vaa omalla tavallas,muuten ootko seurannu tota tuomarinelikkoo kuinka he alkaa hytkyy rytmissä ku joku esittää kappaleen,paitsi jone,se jos joku vaa nojailee tuolin selkänojaa ja keskittyy ihan täysillä musiikkiin.Vastakohta on sitte jussi,aina alkaa pää heiluu musiikin tahdissa,älä vilkuile niitä siinä tarkotuksessa ku laulat,vaa laula sun täydellisellä äänelläs ja voita idols.

    VastaaPoista
  41. Lauloit My heart will go onin todella koskettavasti. Sinua on ilo kuunnella. Äänesi on puhdas, herkkä, kaunis ja vapaa. Onnea ja menestystä laulajan urallesi. Kyllä televisioruudun taakse ainakin välittyy lahjakkuutesi, sanoivat tuomarit mitä sanoivat.

    VastaaPoista
  42. Terveiset Länsi-Suomesta. Olemme seuranneet sinua idols-kilpailussa tänä vuonna. Olet kuin ruumiillistunut taivaan enkeli. Sara muista aina myöhemminkin idols-kisan jälkeen hymyillä elämässäsi. Nyt kisan aikana on aina parempi mitä enemmän pystyt hymyilemään laulamisen aikana sillä silloin katsojalle välittyy "rentouden" vaikutelma esiintymisestäsi ja tosiaankin tuomariarvostelun aikana voi Jonellekin hymyillä huolimatta hänen kommenteistaan. Ei muuta kuin paljon TSEMPPIÄ sinulle ja luota itseesi, koska olet niin HYVÄ. Perhe Länsi-Suomesta

    VastaaPoista
  43. Tosiaan niistä tuomareista ei tartte välittää mut niitä kannattaa kuunnella kuitenkin vaikka Jussi olis drinkkii mennyt hakemaankin.Musta oot pärjänny idolsissa todella hyvin,kelaa oot neljän parhaan joukossa,ja Se on jo tosi hyvin pärjätty.Hyvä,tsemppiä Sara,elä unelmaas oot sen ansainnu.
    Muuten,kuinka Lontoossa meni? :)

    VastaaPoista

Jokainen sana on tärkeä ♥
/Kamera: Canon EOS 600D
/Objektiivi(t): Canon EF-S 18-55mm & 50mm f/1.8